Danke schön Frau Holle!

No nyt sitä on vihdoin tullu. Sunnuntaina viikko sitte taivas täytty valkosista räteistä, eikä loppua näkyny ennen keskiviikkoa. Sunnuntain white out oli siis hyvä viettää töissä auraillessa alas lasten rinnettä ja illan katellessa Skandinavia vs. Easy Tigers lätkämatsia. Paikalliset tais voittaa niukasti 6-4... Mutta hyvä fiilis oli läpi matsin, minttukaakaotaki oli tarjolla.

Maanantaista keskiviikkoon oon sitte laskenu pyyderskaa joka aamu siihen asti et on pitäny mennä töihin yhen-kahen maissa. Karu fiilis laskee alas vuorelta pyydan luota lastenrinteelle ja vetää lounasleipä bussissa, mut sitä kuulemma kutsutaan elämäks. Maanantaina ja tiistaina väriskaala rajottu aika lailla valkoseen, mut keskiviikko... Sininen taivas ja hyvin löydettiin koskematonta laskettavaa. Iltapäivän oppilaski jakso nauraa läpi tunnin, edellisten päivien äidin perään itkemisen sijaan.

Loppuviikko on sitte kulunu laskemassa, uimassa, työhakemuksia täyttämässä ja Hoheneckissä, ku siellä on ollu suomalainen huippuartisti Hemu soittamassa. Lauantaina oli kunnon stressi lähteä Wendenlückeä skinnaamaan, heti hissien auettua porukka oli tekemässä sinne valtatietä. Onneks ei laskenu meiän linjoja nekää jotka ehti ensin ylös. Seuraavalla kierroksella oli kyllä suomalaisten kokoontumisajot, jotenki kummallisesti meitä on nyt kaikkialla. Ei ehtiny kuitenkaa jäädä juttelemaan, ku piti laskee alas ja straight lainata kyläänlasku et ehti bussiin et ehti töihin. Sen ryntäilyn jälkee maistu kunnon pihvi pitkästä aikaa! Münchenin ja Frankfurtin suurlähettiläät on päätyny meiän nurkkiin nukkumaan, nii ollaan ainaki syöty hyvin. Tuliaiset ei voi olla yliarvostettuja.

 

Tää sunnuntai oli sitten taas Pekan sanoin dumppelis pumppelis, mikä tarkotti et tänään maanantaina oli aikas täyellinen päivä. Ekasta kabiinista ilta neljään jakso laskee ilman taukoja, niin hyvää laskettavaa oli. Nyt voi sitte hetken rentoutua pizzan ääressä ja valmistautua huomisiin koitoksiin. Varmaan sinne Wendenlückelle taas valtatietä vetämään.

 

Toiset pääs jo tuikkaamaan ja toiset skinnas vielä perästä. Hyvä oli!

 

Tykkään! Mut missä lumi?

Uutta lunta ei vieläkään oo Enkelten vuorelle saapunu, mut muualta Alpeilta kuuluu huhua, että vähän uuta ois tullu. Ei mitään kovin eeppistä... On tästä sateettomasta kaudesta kuitenkin jotain hyvää seurannu, on oppinu nauttimaan kaikesta muustaki ku puuterin tuikkaamisesta. Positiivisella asenteella vaikuttais olevan iso vaikutus, ylläri?
Tällä viikolla oon ollu töissä, eli yrittäny keksiä miten ruotsiks opetetaan laskemaan. Hyvinhän se suju, vähän vaihtelua tähän hiihtomaikan duuniin. Välillä voi nimittäin olla ykstoikkosta joka kerta opettaa samoja asioita, kun enimmäkseen hiihtokouluun tulee ekakertalaisia. Sitten joka kerta selitetään, että nää on monot, nää on sukset ja näin saat sukset jalkaan. Ei kyl pitäis valittaa, onhan tää duuni yks parhaista mitä on, tosi palkitsevaa ku asiakkaat oppii uutta ja bonarina saa olla ulkona ja suksilla koko ajan.
Muutenki on ollu hauska alkuviikko, hengaillu mäessä frendien kanssa ja syöny hyviä lounaita. Eilen tuli kiva ylläri, oli raclette ilta Jochpassilla. Tarkottaen, et mahtavalla porukalla syödään ja juodaan hyvin ja sitte lasketaan alas kylään kuunvalossa. Upee fiilis ku tulee just ajettuja rinteitä alas nii kovaa ku pääsee, vaikka ei paljon mitään näekään. Sen verran pilvistä oli.
Kylään saapumisen jälkeen hengailtiin porukalla ja tuli juteltua syvällisiä. Lopputulos: Täällä on hyvä olla.

Tänään oli vapaalaskijan vapaapäivä, vaik vuori näyttiki kutsuvalta

Lunta odotellessa

Grüetzi!

Oltiin jo pitkään puhuttu Tellu Ellun kanssa välivuoden viettämisestä Alpeilla, ja täällä sitä ollaan. Pohdittiin sellasia paikkoja ku Verbier ja Andermatt, mutta päädyttiin Engelbergiin, eikä oo kertaakaan kaduttanut. Valintaan vaikutti kylän suomalaisporukka, jonka edustajista me tunneettiin pari jo entuudestaan. Tällä hetkellä meistä viis asuu samassa kämpässä, mut joukko mahdollisesti kasvaa vielä, ja vierailijoita on usein. Kylä on pienehkö, mut kaikki tarpeellinen löytyy. Porukka on rentoo ja samanhenkistä, joten uusiin ihmisiin tutustuminen on ollu helppoa. Välillä tosin tuntuu siltä, et kaikki tuntee toisensa...

Ilmeisesti koko Alppien trendin mukaisesti lumitilanne ei oo hehkuttamisen arvonen, vaikkei se huonokaa oo. Offaria pystyy edelleen laskemaan, vaikka koskemattomasta puuterista ei oo enää tietoakaan. Edellisestä dumpista on vierähtäny kolmisen viikkoa... Sillä aikaa ollaan laskettu jopa rinnettä. Tuli todettua et ku vaihtaa puuterilankut puikkareihin nii se on oikeesti ihan hauskaa puuhaa! Lisäks poistuin toista kertaa Engelbergin kylästä kahden viimeks kuluneen kuukauden aikana. Lähettiin viiden hengen porukalla matkaan Bernissä opiskelevan kaverin kutsumana. Todettiin, et Bernin vanha kaupunki on hieno, mut muuten kaupunki ei oo kovin tyrmäävä. Ei onnistuttu näkemään kaupungin kuuluisia karhuja, mut ainaki meil oli hauskaa!

Kai sitä lunta tällä viikolla tulee... Vaikka ton korpun laskeminen on ollu hauskaa, nii puuteria ei voita mikää!