Tenttiviikko ja nostalgiaa

Tenttiviikko. Mikä ihana tekosyy tehdä kaikkea mitä ei oo tehny pitkiin aikoihin. Tuli mieleen Loskan blogeja lueskellessa, että mähän kirjotin joskus blogia.

Oon tässä viime päivien aikana muistellut paljon viime kautta, kun ulkona satelee lunta, mutta maasto on aika flättiä eikä aikaa jää kouluhommilta ees etelän keskuksissa laskemiseen. Viime keväänä tuli tehtyä vielä kaks reissua tammikuun jälkeen. Toinen oli, yllätys yllätys, Engelbergiin kaheks viikoks. Laskettiin kuivinta ja kevyintä pyydaa ikinä, huhtikuun alkupuolella. Lisäks tehtiin Titlis rund tour, mikä oli ihan uskomaton kokemus. Se vaan on paras fiilis kun pääsee pois hissien lähistöltä. Ensin haikattiin yhtä harjannetta pitkin, sitten köysien turvaamana laskeuduttiin vähän alaspäin, sitten tasangon poikki, sitten taas köydet käyttöön ja lopulta skinnausta. Ensin pelotti, että lumi on aika tahmeaa eikä lasku tule olemaan kovin hyvä. Lumi tarttu skinien pohjiin ja meno oli aika raskasta. Näkymät Titliksen takapuolella on onneks aivan mahtavat, nii ei harmittanu. Vaivan palkkana löydettiin kuitenkin tosi hyvää lunta, ja lasku oli upeeta. Kun päästiin lähemmäs kylän korkeuksia, niin lumi muuttu tosi tahmeeks. Eteenpäin ei oikein liikkunu, vaikka osotti sukset suoraan alamäkeen, mikä oli seki aika jännää. Ei kuitenkaan jouduttu kävelemään käytännös yhtään, mitä nyt pikkupurojen yli.

Toinen kevään reissu oli Rukan Spring Breakille Skipolin kanssa. High lighteina siltä reissulta jäi mieleen monoskillä laskeminen. Lisää mielenkiintoa Rukan rinteiden laskemiseen toi myös telluilu, mikä ei oo mun vahvin laji. Vaatii treenausta, mut kyllä se vielä joku päivä sujuu!

Kausi 12-13 on nyt avattu, Serenassa, lokakuun lopussa. Sen jälkeen oon ehtinyt käymään kerran Alppipuistossa leikkimässä, vaikka ei siellä vielä ollut ihan tarpeeks lunta, ja kerran Vihdissä laskemassa puikkareilla. Nyt pitäis jaksaa vielä yks tentti, ihanasti lauantaina 22. joulukuuta, ja sitten voi aloittaa tän kauden ihan kunnolla. Viikon päästä Alpeilla, jesh! Huhut kertoo, et siellä olis paljon lunta.

Pyydaa ja frontside ollieita

Siinä vaiheessa ku oli viikko jäljellä Engelbergissä tuntu et reissu olis jo ihan ohi, vaikka eihän se ollu ku vasta tasan puolessa välissä. Viimenen viikko Engelbergissä tarjos viel jotai mieletöntä. Maanantai laskettiin eka kaks Laubia ja sitte siirryttiin Jochstockin puolelle. Ei voinu uskoa silmiään, ku siellä sai rauhassa laskea ekana sellasia paikkoja, mitkä normaalisti on aivan varmasti laskettu, jos laskee enemmän ku yhen Laubin alkajaisiks. Jokasen kummun jälkeen kattelin, että ei oo todellista, puhdasta kenttää, laskinko jonnekki ihan väärään paikkaan, vai mitä täällä oikein käy?
Tiistaina vihdoinki aukes Titliksen huippu siinä puolilta päivin. Laskin mun ensimmäisen Galtibergin, ja ymmärsin vihdoin mikä siin on niin hienoa. Kaks tonnia verttiä upeessa paikassa, ei valittamista! Vaikka ei laskettukaan mitenkää erityisen kovaa tai ekojen joukossa, tuli tosi hyvä fiilis.
Keskiviikkona ja torstaina oli jo aika laskettua kaikkialla, nii vihdoinki tuli tarvetta skineille. Pientä haikkailua kivoille mestoille ja puhdasta linjaa hyvässä lumessa. Torstaina piti vielä illalla lähteä vähän Brunnille skinnaamaan. Noin laskemisen kannalta oli säälittävää, mut oli aika magee fiilis olla ylhäällä vuorella pimeessä. Syötiin eväitä ja kateltiin Titiliksen puolelle ku pilvet nous laaksoon ja rinnekissat oli töissä. Löydettiin myös uus secret spot, Terrace South Face. Maailman ensimmäinen ilmainen 24/7 toimiva hissiki viel ;)
Perjantaina sitte pakkailin kamat, sanoin moikka kaikille, ja hyppäsin junaan. Ensiks näin Balin kaveria Luzernissa ja sitten jatkoin matkaa St. Antoniin. Siellä päin piti olla eniten lunta Alpeilla, ja siltä se vähän näyttikin. Nautin Ömppylän vieraanvaraisuudesta muutaman päivän. Käytiin kattelemassa mitä muutamille edellisvuoden spoteille kuuluu ja Alppiopas Pete esitteli uusiakin paikkoja. Uskallettiin myös käväistä Tapsissa ja Krazy Kangaroohssa, oli sinne ees joku uus biisi laitettu soittolistalle.

Haikin jälkeen odotti kiva palkinto, first tracks down! Stuben ei koskaan petä

Sunnuntaina seikkailin sitten Mellauhun Skipolin reissulle. Ei ollu mitään havaintoa siitä, mitä oli tulossa. Osoittautu, et oli hyvä päätös lähteä mukaan. Kahden viikon aikana haikkasin paljon, laskin ehkä elämäni parasta metsälaskua, tutustuin mahtaviin ihmisiin ja opin Frontside Ollien sanat liian hyvin. Mellau, Damüls, Warth Schroecken ja Faschina on kaikki melko pieniä keskuksia. Korkeuseroa ei oo kauheesti, minkä takia liian lämpimät kelit vaivas meitä vähäsen. Näiden paikkojen loistava puoli on se, että ei oo vapaalaskijoita. Suoraan hissiltä saatava pätkä on parhaimmillaan jyrkkää, mutta lyhyttä. Tosi pienellä haikilla löytää kuitenki ihan mahtavia paikkoja, myös sellasia että vähän kuumottaakin. Lisäks se metsälasku mitä löydettiin oli jotain niin hienoa. Jokasen laskun jälkeen mietti, että oho, oli kyllä päivän paras. Saatiin laskea sitä samaa settiä koko päivä kolmisteen. Tai oltais saatu, mut pyydettiin pari kaveriaki mukaan.
Henkilökohtaiset suosikit oli kaks eri haikkia Faschinassa, toinen kesti puolisen tuntia ja oli pikkasen kuumotus, toinen sellasen vartin. Aivan upeet pätkät. Laskettiin muun muassa alppikauriiden perässä, en oo elämässäni nähny niitä yhteensä niin montaa, ku sillon kerralla. Luonnollisesti ei saa unohtaa Härkäharjannetta, joka sekin oli aika kokemus. Oltiin ilmeisesti spottailtu vähän huonosti, mutta onneks rätinäpuhelimista alko kuulumaan ohjeita että mistä pääsee parhaiten alas.

Tais kertyä 35 laskupäivää kuudessa viikossa. Nyt täytyy selvitä Suomessa jonkun aikaa, onneks on toi pääsiäinen tulossa ja lisää sitä parasta tiedossa.

Pikku lumimyrsky vaan

Pari viime päivää tääl on tullu paljon lunta. Sääli et on tuullu nii paljon samalla ja hissitki oli kiinni yhtenä päivänä. Olin sillon opettamassa Klostermattella, joka on kylän korkeudella oleva lastenrinne. Jopa siel tuuli niin paljon et jos levitti kädet nii meni ylämäkee tuulen mukaan, sairasta.

Eeppistä laskua löytää ne, ketkä tietää mistä etsiä. Kannattaa vilkasta suksikauppiaan uusin pätkä: http://vimeo.com/34747907

Tänään oli whiteout pyydaa Titliksellä. I <3 Laub! Ei ollu kovin suuret odotukset aamulla näkyvyyden vuoks, mut hyvä oli! Jaksettiin laskee samaa settiä koko päivä. Illalliseks chef Mauron lasagnea, erinomaista, aijai. Nyt on kyl voimat nollissa, pitää mennä nukkumaan ja huomenna taas aamulla stressaamaan Titlikselle. Pitäis olla vähän parempi näkyvyys, nii porukkaaki on enemmän.

Lisää tällasta laskua, kiitos! Kuvapropsit Jesse Nummiselle.

Kotona taas

Sain sitte Skiexpoista selvittyäni ostettua liput Zürichiin. Sieltä junalla Enkelten vuorelle. Oli pikkasen outo fiilis hypätä ulos junasta ja seistä asemalla lumisateessa kaikkien kamojen kanssa. Piti odottaa et kaveri jonka luokse menin asumaan pääsee töistä, joten kävin nopeesti hiihtokoulun toimistolla ja sitte Edeniin ja kauden ensimmäinen Bügel.
Mun ajotus saapua oli täydellinen, ensimmäinen laskupäivä oli kauden ensimmäinen kunnon pyydapäivä. Sitä iloa jatku sitte koko ensimmäisen viikon ku vaan dumppas. Oli kyl eeppistä laskua. Muutenki ihan mieletön viikko ku näki niin monia kavereita pitkästä aikaa. Ollaan syöty illallisia porukalla ja laskettu yhessä.
Jouluaattona saatto hyvillä mielin pitää välipäivän. Ensin ruotsalainen lounas, sitte ruotsalainen illallinen ja lopulta perheettömien bileet Hoheneckissa. Ei voinu olla liian myöhään, ku koko päivän oli dumpannu. Se oliki paras mahdollinen joululahja. Laskupäivän jälkeen vielä englantilainen illallinen, ja joulu oli täydellinen.
Välipäivinä kelit ei ollu enää niin mahtavia ja välillä sato vettäki. Ihan jees laskua kuitenki. Uus vuos meni töissä narikassa. Onneks täällä on avoimet baarien aukioloajat, nii päästiin vielä töiden jälkeen skoolaamaan Yucataniin.
Tänään aamulla mentiin mäkeen vähän skeptisin mielin. Nollaraja on käyny aika ylhäällä ja on tullu vettä. Eli vanhan lumen päällä oli pieni kerros jäätä ja sen päällä uus kerros lunta. Lähti tosi helposti vyörymään. Laskettiin muutama lasku ja löydettii tosi hyviäki pätkiä.
Enää on puoltoista viikkoa jäljellä... Vaikee uskoo miten nopeesti aika tääl menee. Liian hyvää elämää. Onneks on vielä kaks viikkoa Itävallassa sen jälkeen ku lähen täältä, nii ei tuu liian rankka paluu arkeen.

Mulla ei itellä oo kuvia yhtään koneella, mut kannattaa tsekkaa http://www.oskarenander.com/2011/12/blue-bird/ jos haluu nähä miltä täällä näyttää :)